maanantai 27. kesäkuuta 2016

Perinteinen sokerikakkupohja

Äitini teki juhannuksena todella onnistuneen perinteisen täytekakun, joka yllätyksekseni maistui myös minulle. En nimittäin ole perinteisten täytekakkujen ystävä. Tämä kakku oli kuitenkin mehevä koostumukseltaan eikä liian makea maultaan. Pohja oli paistunut uunissa todella tasaisesti ja lopputulos oli ihanan kuohkea. Tätä kakkupohjaa voisin siis kokeilla jatkossa itsekin! Kakku kannattaa kostuttaa hyvissä ajoin, jotta pohja ehtii mehevöityä ennen tarjoilua. Kakun voi myös kostuttaa ja täyttää jo edellisenä päivänä, koska se vain paranee yön jääkaapissa oltuaan. Näin vain koristelu jää itse tarjoilupäivänä tehtäväksi ja kakku on varmasti todella mehevä! Kostutukseen voit käyttää mitä tahansa nestettä, mutta maito on miedon makunsa vuoksi aina onnistunut valinta. Täytteenä meillä oli banaaniviipaleita ja vaniljarahka-kermavaahtoseosta. Juhannuksen kunniaksi päällystimme kakun perinteiseen tapaan mansikoilla ja kermavaahdolla. Mikäli haluat olla trendikäs, koristele kakku vain päältä ja jätä kakun reunat näkyviin sellaisenaan, jolloin tuloksena on ns. naked cake. 




2 dl sokeria
3 kananmunaa
1½ dl vaaleaa gluteenitonta jauhoseosta (esim. Semper Finmix)
½ dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

1 rkl pehmeää voita
hieman gluteenittomia korppujauhoja


Vatkaa kulhossa sokeri ja munat kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita keskenään kuivat aineet ja lisää ne sokeri-munavaahtoon hitaasti vatkaten. Voitele irtokakkupohjavuoka voilla ja korppujauhota se. Kaada taikina vuokaan. Paista uunin keskitasolla 175 asteessa noin 30 minuuttia. Kakku on kypsä, kun taikinaa ei tartu siihen pistettävään puutikkuun. Anna jäähtyä hyvin huoneenlämmössä ennen kuin irrotat kakun vuoasta.





sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Raparperi-appelsiinipiirakka

Edellisestä blogipäivityksestä on vierähtänyt jo reilu kuukausi, mutta sen taustalla on paras mahdollinen syy. Perheeseemme on nimittäin syntynyt uusi jäsen. Vaikka kaikki on sujunut mukavasti ja olen ehtinyt jonkin verran hääriä keittiössäkin, uudet reseptit ja kokkailuviritykset eivät liiemmin ole pyörineet mielessäni. Nyt kuitenkin ruokajutut ovat taas vähitellen alkaneet kiinnostaa enemmän, mutta saattaa silti olla, että bloggaustahti jatkuu tavanomaista verkkaisempana vielä lähikuukaudetkin. Tai mistä sitä tietää, jos vaikka vauhti pian kiihtyisikin mikäli tällainen kohtalaisen leppoisa vauva-arki jatkuu!

Mutta, itse asiaan: vauvahurmoksen ohella olen nyt alkukesästä taas raparperin lumoissa. Perinteisen ja ah-niin-ihanan(!!!) raparperi-kaurapaistoksen lisäksi tulin tehneeksi hieman uudenlaisen raparperipiirakan. Kirpeän raparperin kaveriksi valikoitui nimittäin raikas appelsiini, mikä saattaa kuulostaa yllättävältäkin yhdistelmältä. Voin kuitenkin vakuuttaa, että kombo toimii ja on kokeilemisen arvoinen. Lisäksi piirakka on todella mehevä, joten tästä ei varmasti tule ensimmäisenä mieleen gluteeniton leivonnainen. Piirakan voi leipoa myös jo tarjoilua edeltävänä päivänä, sillä se säilyy todella hyvänä jääkaapissa. Nauti siis tästä piirakasta vaikkapa juhannuspäivän kahvipöydässä ja kesäfiilis on taatusti kohdallaan!




300 g raparperin varsia
2 rkl + 2 dl sokeria
150 g huoneenlämpöistä margariinia
2 kananmunaa
1 appelsiinin raastettu kuori
2 rkl vastapuristettua appelsiinimehua
2 dl mantelijauhoja
1 dl gluteenittomia kaurajauhoja
1 tl leivinjauhetta
30 g mantelilastuja


Puhdista raparperit, poista tarvittaessa kova kuori ja leikkaa ne noin 0,5 cm:n paloiksi. Sekoita paloihin 2 rkl sokeria ja anna tekeytyä noin 20 min. ajan. Sillä aikaa vatkaa 2 dl sokeria ja huoneenlämpöinen margariini pehmeäksi kreemiksi. Lisää joukkoon munat yksitellen hitaasti vatkaten. Kääntele appelsiinin kuori ja mehu seokseen. Sekoita jauhot ja leivinjauhe keskenään, ja kääntele ne sokeri-margariini-munaseokseen. Lisää lopuksi raparperin palat taikinaan ja sekoita lusikalla tasaiseksi massaksi. Voitele piirakkavuoka (halkaisija 23 cm). Kaada taikina vuokaan ja levitä lusikalla. Ripottele päälle mantelilastut. Paista uunin keskitasolla 175 asteessa 35-40 minuuttia. Anna jäähtyä hyvin ennen tarjoilua. Nauti vaniljajäätelön kera!