sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Butter chicken

Butter chicken eli voikana on perinteinen intialainen ruoka, jonka makumaailma on miedon täyteläinen. Kastikkeessa olevat tomaatit tuovat raikkautta voin ja kerman rinnalle, ja cashwepähkinät puolestaan toimivat mukavina yllätyksinä ruokaa syödessä. Kastike ei ole lainkaan tulinen, joten se maistuu myös lapsille tai muutoin hot hotia kaihtaville. Annosta koristellessasi saat siihen halutessasi helposti lisää tulisuutta chilirenkaiden avulla.




6 annosta

800 g broilerin rintafileitä

marinadi
1½ dl maustamatonta jogurttia
1 rkl sitruunan mehua
2 tl garam masalaa
1 tl kurkumaa
1 tl paprikajauhetta
1 tl juustokuminaa
1 tl suolaa

kastike 
2 dl cashewpähkinöitä
1 sipuli
50 g voita
1 rkl öljyä
2 tl paprikajauhetta
½ tl kardemummaa
1 tlk (400 g) tomaattimurskaa
½ tl suolaa
1 kanelitanko
1 laakerinlehti
2 dl kermaa

tarjoiluun
paahdettuja cashewpähkinöitä
tuoretta korianteria
punaista chiliä


Valmista marinadi joko edellisenä päivä tai vähintään muutama tunti ennen ruoan valmistusta. Laita laakeaan kannelliseen kulhoon jogurtti, sitruunanmehu ja mausteet. Sekoita hyvin. Pilko broilerin rintafileet mukavan kokoisiksi paloiksi ja kaada jogurttiseoksen joukkoon. Sekoita kunnes kaikki broilerinpalat ovat sekoittuneet marinadiin. Sulje kulhon kansi ja laita tekeytymään jääkaappiin yön yli tai vähintään muutaman tunnin ajaksi.

Paahda cashewpähkinät kuivalla paistinpannulla koko ajan sekoittaen kunnes ne hieman tummuvat. Kaada pähkinät lautaselle. Laita puolet pähkinöistä mortteliin ja rouhi ne pienemmiksi (voit tehdä tämän myös veitsellä mikäli käytössäsi ei ole morttelia). Säästä toinen puoli pähkinöistä tarjoiluun. Kuori ja silppua sipuli. Kuumenna paistokasarissa voi ja öljy. Lisää sipulisilppu, paprikajauhe ja kardemumma. Kuullota sipuleita ja mausteita muutaman minuutin ajan. Lisää broilerinpalat marinadeineen, tomaattimurska, cashewpähkinärouhe ja suola. Sekoita. Lisää vielä kanelitanko ja laakerinlehti. Kiehauta, madalla lämpöä, peitä kannella ja anna kiehua hiljalleen 15 minuuttia. Lisää kerma ja sekoita varovasti. Anna kiehua vielä miedolla lämmöllä ilman kantta 10 minuuttia.

Nypi korianterin lehdet ja hienonna niitä vähän veitsellä. Leikkaa chilistä ohuita renkaita. Tarjoile kana basmatiriisin kera. Koristele annos paahdetuilla cashewpähkinöillä, korianterisilpulla ja chilirenkailla.




lauantai 7. marraskuuta 2015

Pippurinen lihapata

Kermaisessa pippurikastikkeessa tarjoiltava naudan sisäpaisti on oiva koko perheen ruoka pimeneviin syysiltoihin. Lihan kypsentämisessä ei kannata kiirehtiä, jotta siitä tulee todella mureaa ja suussa sulavaa. Ruoka sopiikin siis parhaiten viikonloppuna tarjoiltavaksi. Vaikka kastikkeessa on pippurisuutta, makumaailma on kuitenkin kerman ja tuorejuuston ansiosta pehmeä. Tarjoilimme lisukkeena uunissa paahdettuja ruusukaaleja, mutta raikkaampaa kokonaisuutta kaipaavat voivat tehdä kylkeen vihersalaatin.




4 annosta

700 g naudan sisäpaistia
voita 
mustapippuria myllystä
suolaa myllystä
5 dl vettä
3 porkkanaa
3 sipulia
2 dl paistettuja suppilovahveroita
1 Knorr Fond "Du Chef" Rich Beef -mausteliemikuutio 
2 dl kermaa
100 g mustapippurituorejuustoa (ent. Mustapekka-juusto) 
Maizenaa


Paloittele liha muutaman senttimetrin kokoisiksi paloiksi. Ruskista lihapalat paistinpannulla voissa (tarvittaessa useammassa erässä) ja laita kasariin, rouhi perään ripaus mustapippuria ja suolaa. Kaada paistinpannulle 2½ dl vettä ja anna sen imeä maut, kaada kasariin. 




Kuori porkkanat ja sipulit. Pilko porkkanat noin 0,5 cm paksuisiksi kiekoiksi ja sipulit karkeaksi silpuksi. Kuullota porkkanoita ja sipuleita paistinpannulla voissa suppilovahveroiden kera, kaada kasariin. Kaada paistinpannulle 2½ dl vettä ja anna sen imeä maut, kaada kasariin. Lisää mausteliemikuutio. Sekoita. 




Anna kiehua hiljaisella lämmöllä kannen alla noin 2 tuntia kunnes liha on mureaa. Lisää kerma ja mustapippurituorejuusto, anna kiehahtaa ja varmista että juusto on sulanut. Suurusta Maizenalla haluamasi paksuiseksi paketin ohjeen mukaan. Tarjoile esimerkiksi keitettyjen perunoiden ja paahdettujen ruusukaalien kera.




sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Blankon lammaspasta

Blanko on jo pitkään turkulaista katukuvaa värittänyt ravintola aivan Aura-joen kupeessa. Yksi Blankon ruokalistan pitkäaikaisista suosikeista on lammaspasta, joka ei ole menettänyt hohtoaan vuosienkaan vieriessä. Koska Blankosta ei ole mahdollista saada gluteenitonta pastaa, en ole voinut syödä kyseistä annosta ravintolassa enää viime vuosina. Aika iso surku muuten. Onneksi apu on kuitenkin lähellä, sillä lammaspastan resepti löytyy ensimmäisestä Turku lautasella -kirjasta, joka puolestaan lymyilee kotikirjastossamme. Siispä kaupan kautta kotikeittiöön toviksi puuhastelemaan ja voilà... Blankon lammaspasta on kuin onkin ilmestynyt eteeni! Taas kerran on pienen ihmisen päivä pelastettu.




Aurinkotomaattipesto
2 dl aurinkokuivattuja tomaatteja
2 tl Maldon-suolaa
6 rkl pinjansiemeniä
kourallinen basilikan lehtiä
2 rkl raastettua parmesania
1,75 dl extra virgin -oliiviöljyä

Valmista ensin aurinkotomaattipesto. Hienonna valutetut aurinkokuivatut tomaatit monitoimikoneessa. Lisää  joukkoon suola, pinjansiemenet, basilikan lehdet ja parmesanraaste. Lisää lopuksi oliiviöljy ohuena nauhana koko ajan lusikalla sekoittaen.

(Jätimme alkuperäisestä ohjeesta yhden valkosipulinkynnen pois ja laitoimme 2 dl:n sijaan hieman vähemmän extra virgin -oliiviöljyä, jotta lopputulos ei olisi niin öljyinen.)




4 annosta

400 g gluteenitonta tagliatelle-pastaa
400 g lampaan sisäfilettä
4 valkosipulinkynttä
2 rkl oliiviöljyä
suolaa myllystä
mustapippuria myllystä
kourallinen villirucolaa
2 rkl paahdettuja pinjansiemeniä
6 rkl aurinkotomaattipestoa
parmesanlastuja


Paahda pinjansiemenet kuivalla paistinpannulla kevyen ruskeiksi, siirrä sivuun odottamaan. Laita pastavesi kuumenemaan. Keitä pasta ohjeen mukaisesti. Pastan kypsyessä poista lihoista ohut kalvo terävällä veitsellä ja leikkaa parin sentin pätkiksi. Lyö valkosipulinkynnet veitsen lappeella ja leikkaa karkeaksi murskaksi. Kuumenna wokkipannu savuavan kuumaksi. Laita pannulle oliiviöljy, lihapalat ja valkosipulit. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Paista 1-2 minuuttia, jotta liha jää mediumiksi. Jos haluat lihoihin lisää väriä, voit hakea sitä joko liekittämällä tai grillistä. Siirrä lihat lämpimään vetäytymään (esim. folion sisään hieman lämpimään uuniin). Kaada valutettu pasta wokkipannuun. Sekoita joukkoon aurinkotomaattipesto nopeasti wokissa kuumentaen ja jaa pasta lautasille. Pyöräytä rucolat samassa pannussa ja jaa pastojen päälle. Annostele lihat lautasille rucolan päälle. Koristele paahdetuilla pinjansiemenillä ja parmesanlastuilla.