sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Paistettua siikaa, etikkaisia punajuuria, pähkinäistä sienikompottia ja tartarkastiketta

Appivanhempani olivat meillä eilen illallisella, joka koostui neljästä ruokalajista. Ilmassa oli todellista kesän alun tunnelmaa ja päätimmekin kattaa pöydän ensimmäistä kertaa tänä vuonna ulos. Auringon paisteessa ja raikkaassa ilmassa kaikki nimittäin maistuu aina himpun verran paremmalta. Aloitimme illallisen paistetulla siialla, jonka tarjoilimme kylmien lisukkeiden kera. Raikas yrtti-kermaviilikastike, etikkaiset punajuuret ja pähkinäinen sienikompotti muodostivat kalan kanssa toisiaan jopa yllättävän hyvin täydentävän makumaailman, joka laadukkaan valkoviinin kera sai ruokailijat nostamaan suupieliään. Illallisen muut annokset löytyvät seuraavista postauksista.




Paistettu siika

4 annosta

2 siikafilettä
suolaa myllystä
mustapippuria myllystä
voita


Poista fileistä mahdolliset ruodot. Leikkaa fileen keskiosasta kaksi suorakaiteen muotoista palaa. Tee samoin toiselle fileelle. Mausta fileepalat suolalla ja mustapippurilla. Kuumenna voi pannulla. Paista siikapaloja ensin nahkapuoli alaspäin kuumalla lämmöllä noin 1-2 minuutin ajan, jotta nahkasta tulee rapsakka. Käännä palat ja paista vielä noin 1 minuutin ajan. Tarjoile heti.


Etikkaiset punajuuret

6 annosta

1 isohko punajuuri
noin ½ dl valkoista balsamiviinietikkaa


Kuori punajuuri ja leikkaa se neljäksi yhtä suureksi lohkoksi. Keitä punajuurilohkot kypsiksi vedessä ja kuutioi noin 1x1x1 cm kuutioiksi. Laita kuutiot pieneen tasapohjaiseen kulhoon ja kaada valkoista balsamiviinietikkaa päälle sen verran, että kuutiot peittyvät. Anna marinoitua jääkaapissa noin kahden tunnin ajan. Valuta neste pois ennen tarjoilua. (Tee punajuurikuutiot tarjoilupäivänä, jotta niistä ei tule liian etikkaisia.)


Pähkinäinen sienikompotti

6 annosta

1 dl kantarelleja (pakastimesta sulatettuja)
½ dl suppilovahveroita (pakastimesta sulatettuja)
1 salottisipuli
voita
4 rkl kuorittuja pistaasipähkinöitä
3 rkl (tryffelillä maustettua) öljyä
1 rkl punaviinietikkaa
ripaus suolaa myllystä
ripaus sokeria


Kuumenna voi paistinpannussa. Paista sienet ja salottisipulirenkaat kauniin ruskeiksi. Leikkaa pähkinät karkeahkoksi rouheeksi. Sekoita kaikki ainekset keskenään. Anna maustua jääkaapissa parin tunnin ajan ennen tarjoilua. 


Tartarkastike

6-8 annosta

2 dl kermaviiliä
½ suolakurkku
1 rkl kapriksia
½ sitruunan mehu
2 tl dijoninsinappia
pieni kourallinen tuoretta tilliä 
muutama ruohosipulin varsi
1 rkl tuoretta persiljaa
1 tl kuivattua rakuunaa
½-1 tl sokeria
suolaa myllystä
mustapippuria myllystä


Leikkaa suolakurkku pieniksi kuutioiksi. Puolita kaprikset. Hienonna tuore tilli, tuore persilja ja ruohosipulin varret. Sekoita kaikki ainekset keskenään ja tarkista maku. Anna tekeytyä jääkaapissa vähintään tunnin ajan.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti